maanantai 7. toukokuuta 2012

Viimeinen peli ja pois lähtö osa 2

Seuraavana päivänä pyörimme Thessalonikissa yhden intialaisen ja yhde jenkkiläisen tyypin kanssa. Kävimme kiertoajelulla ja pidimme hauskaa. Leikimme normaaleja turisteja. Kunnes olikin aika jo joutua meidän junalle, missä nukuimme erittäin epämiellyttävästi.

Ateenaan päästyämme olimme taas väsyneitä, mutta kävimme silti kiertelemässä raunioita ja muita nähtävyyksiä.

Koneemme lähti vasta illalla ja silloinkin kohti Pariisia, missä ajattelimme viettävämme oikein mukavan yön Pariisin yökerhoissa ja ties missä kierrellen. Toisin kuitenkin kävi. Saavuimme Pariisiin ja kaikki kentällä olevat liikkeet olivat kiinni. Pariisin lentokentän juna-asemalle päästyämme kuulimme kuulutuksen, että poikkeuksellisesti viiminen juna kohti Pariisia lähtee parin minuutin kuluttua. Jouduimme jäämään tuolle kylmälle hiljaiselle kentälle yöksi. Se oli kauheeaa!

Tosin Pariisiin lento sujui mukavasti kun pääsimme premium luokkaan jostain syystä. Nautimme shamppanjaa ja kunnon aterian ja kaikista rikkaiden ihmisten etuoikeuksista lentokoneessa.

Viimeinen peli ja pois lähtö

Viimeinen peli alkoi huvittavissa merkeissä. Esalla piti olla Laura Perez vastassaan, mutta häntä odottikin pelilaudalla aivan joku randomtyyppi. Kovana shakkimiehenä Esa ei kuitenkaan häkeltynyt vaan ajatteli katsoneensa vastustajan väärin ja alkoi pelaamaan. Tätä jatkui kunnes Esan oikea vastus tuli vastaan. Tuomarikin tuli paikalle häätämään väärää pelaajaa. Eli kaikkea sitä voikin sattua.

Esa oli kuitenkin niin rakastunut vastustajaansa, että suosiolla hävisi tälle ja antoi tästä tulla naisten fidemestarin. Minä voitin oman viimeisen pelini.

Pelien ja palkintojen jälkeen menimme baariin pelailemaan yhdessä muiden suomalaisten kanssa. Siihen paikalle tuli kansainvälinenmestari Robert Wachtel. Pääsin pelaaman häntä vastaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pelaan kansainvälistä mestaria vastaan joten tämä oli myös ensimmäinen kerta kun voitan sellaista vastaan. Hänen puolustuksekseen täytyy sanoa, että hän ei harrasta shakkia enää aktiivisesti. Mutta mestari kuin mestari...

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kahdeksas peli

ennen kuin kahdeksas peli saatiin käyntiin, oli vuorossa ykköspöytien pelaajien tarkastus mahdollisten huijausvälineiden varalta. Poliisit oli pyydetty suorittamaan tätä toimenpidettä. Kaikilta löytyi kännyköitä, mutta kellään ei ollut enää taskusta ottaessa mikään päällä. Tämä toimenpiden suoritettiin, koska erästä pelaajaa oli syytetty huijauksesta. 

Huijauksesta syytettyä ei kuitenkaan saatu kiinni mistään laittomasta vaan hänen annettiin jatkaa peliä. Tämän episoodin takia kaikkien pelit myöhästyivät noin vartilla, mutta ei se mitään. Tämä ei ollut mitään verrattuna siihen myöhästymiseen, minkä syytettynä ollut sai aikaan saadessaan sydänkohtauksen/lämpöhalvauksen/hyperventilointikohtauksen/taimuunoireisiinsopivankohtauksen. Kaatui kuin kivi laudalle. Hotellin sairaanhoitaja saatiin nopeasti paikalle, mutta ambulanssilla kesti jonkin aikaa. Onneksi pelaaja näytti olevan jo tajuissaan kun häntä siirrettiin kohti ambulanssia. 

Pelien tulokset olivatkin edellisessä päivityksessä.